TÄYDEN PALVELUN LEMMIKKIHOITOLA JA KOULUTUSKESKUS

Hoidamme lemmikkisi turvallisesti


Meiltä myös
Järjestämme sinulle ja koirallesi koulutusta
Tarjoamme viihtyisän hoitopaikan, sekä ammattitaitoisen henkilökunnan pitämään huolta rakkaasta lemmikistänne loman tms. ajan.

Henkilökuntamme on suorittanut ELÄINTENHOITAJAN AMMATTITUTKINNON. Näitä ammattitutkinnon suorittaneita työskentelee lemmikkihoitoloissa koko Suomessa vain muutamia. Yksilöllisesti otamme huomioon kunkin eläimen tarpeet, ja pystymme ne täyttämään. Esim. saman perheen lemmikit voimme sijoittaa yhdessä samaan boxiin. Halutessasi saamme koiran sijoitettua niin että sillä on näköyhteys toiseen boxiin, tai käytävälle.
Tarvittaessa saamme koiran sijoitettua myös niinkin että sillä ei ole näköyhteyksiä toisiin koiriin lainkaan.
Trimmauksen tai kynnenleikkuun voi sopia suoritettavaksi myös sinä aikana kun koira on hoidossa.