
Hei,
olen Jaana Penttinen Kouvolan Ummeljoelta
Vuonna 1989 sain ensimmäisen koirani, tanskandogin. Kolmen tanskandogin sekä yhden hovawartin jälkeen halusin kuitenkin enemmän haastetta elämääni ja vaihdoin rodun Dogo argentinoon. Ensimmäisen dogo pentueen saatoin maailmalle 2005. Kasvatan pienimuotoisesti ja pentueita on meillä noin kerran vuodessa tai jopa harvemmin.
Dogo argentinossa ihastuin ensisijaisesti niiden voimakkuuteen, sekä vahvaluonteisuuteen. Dogo on haasteellinen rotu kouluttaa, mutta koulutettuna sen kanssa on helpompi elää. Suurin mielenkiinto ja samalla haaste kohdistuukin koirien kouluttamiseen. Dogon kanssa voi harrastaa monipuolisesti, esimerkiksi palveluskoiralajeja tai vaikka TOKOa.
Palveluskoirakoeoikeuden myötä koulutukseen on tullut uutta haastetta, harrastan omien koirieni kanssa IPOa sekä jälkeä ja hakua.
Kennelnimen "Rose spirit's" idea syntyi ensimmäisen Dogo argentinoni nimestä: Nighth dog's Rosebud "Zambra". Kennelnimi on kunnianosoitus Zambralle, erittäin mieleen painuvalle "elämäni koiralle" ja Ruusunhenki asuu jokaisessa Ruusun nimeä kantavassa kasvatissani... Tästä syystä nimeän kennelissäni syntyvät pennut aina ruusulajikkeiden mukaan.
Vuonna 2004 tein harrastuksestani ammatin, suoritin eläintenhoitajan ammattitutkinnon ja perustin lemmikkieläinhoitolan kotini yhteyteen. Sen lisäksi pidän koirankoulutuskursseja, toimin ongelmakoirakouluttajana sekä trimmaan kotikoiria yli 20 vuoden kokemuksella.
Koulutukset ja kurssit:
Eläintenhoitajan tutkintoTOKO-ohjaajakurssi
Koirankouluttajakurssit 1 ja 2
Kasvattajakurssit perus ja jatko
Jalostusneuvojakurssit perus ja jatko
Lisäksi olen osallistunut seminaareihin ja koulutuspäiviin, joissa kouluttajina olleet mm Juha Korri, Susanna Korri (ent. Mölsä) Marko Koskensalo, Tommy Virén
Luottamustoimet:
Dogo argentino Clubin puheenjohtaja 2006-2009

Kennel Rose Spirit´s - Jaana Penttinen - 040 414 9161 - Suurenmaantie 36, 46810 Anjalankoski - koirapalvelu at pp.inet.fi - Yhteydenotot ensisijaisesti soittamalla!